Mä pakenen maailmaa alkoholin avulla, mulla on sillon hauskaa, en välitä mistään, mä voin vaan olla ja tehdä mitä lystää ilman sen suurempia miettimisiä, mutta aamulla sitten taas huomaa, että mitenkä sitä on ollut tyhmä ja tajuaa kaiken mitä kaikkea on taas sekoillut.. tai no en tiedä tajuaako, mut muistaa asioita ja tuntuu siltä, että olisi ollut vaan vankina kehossa ja joku toinen olisi puikoissa ohjaamassa.
En nykyään hallitse alkoholinkäyttöäni, kun otan niin sillon mä myös otan. En osaa lopettaa ajoissa.
Kurkusta kaatuu juoma toisensa jälkeen vahvempia litkuja ja humalatila nousee ja nousee, mutta silti mä haluan vaan juoda lisää.
Lopulta kun on juonut ihtesä aivan nilliin niin alkaa se hölmöily, puheesta ei saa mitään selvää, kävely on siksakkia, mutta sekään ei minua pysäytä. Minulla on silti sellainen olo, että minulla on hauskaa.
En tiedä johtuuko kaikki sitten siitä, että en osaa enää selvinpäin olla normaalisti, kommunkoida ihmisten kanssa tai edes ajatella asioita.
Olin siis taas perjantaina vähän juhlimassa kavereiden kanssa ja sekoiluksihan se meni.
Tänään olen ollut vähän alakuloisella päällä.
Mietin asioita, miten tää mun elämä on niin sekasin tällä hetkellä (ei asuntoo, ei töitä, ei kumppania) kun sillon vielä päälle 5kk sitten mulla oli vielä kaikki ja olin onnellinen. Ajattelin taas itkien, että menen jo varavoimalla, että millon tää voima loppuu ja romahan täysin ja saatan tehdä jotain harkitsematonta.
En jaksa enää kauaa yrittää korjata elämää parempaan suuntaan, kun mikään mitä yritän ei tuota tulosta.
Tuhlasin taas rahani, olen vararikossa, en voi kertoa siitä kenellekkään, en pääse näkemään viikkoon kahteen ketään ja pitäis päästä ensiviikolla jonnekkin muualle punkkaamaan, kun porukoiden ystäviä tulee kylään ja en mahdu silloin tänne. En kyllä tiedä minne menen, en tiedä keneltä viitin edes kysyä, En tiedä haluanko nähdä edes ketään, että menenkö sitten vaan johonkin tunneliin yöksi, että ei ainakaan mahdollinen vesisade pääse kastelemaan.
Olen niin umpikujassa tai kuilun pohjalla kaiken suhteen, että en tiedä miten pääsen sieltä pois, minusta tuntuu, että lähtölaskenta on alkanut jo tikittää ja se on vaan ajankysymys, kun tiimalasista loppuu hiekka ja jotain harkitsematonta ja jopa lopullista tapahtuu uudelleen..
Tää kaikki on niin säälittävää.. mä olen 25 vuotias ja en ole saanut elämässäni mitään aikaan. Tässä vaiheessa pitäisi olla jo asunto, työpaikka, poikaystävä, koira ja kaikki, mutta mitä mulla on, velkaa enemmän kuin uskallan edes ajatella, ei asuntoo, ei vakituista työpaikkaa ja nykyisetkin työt kusee niin pahasti, olen yksin ja kavereita näen vain, jos lähden juhlimaan. Viimesin johtuu suureks osaksi myös siksi, että kuten mainitsin en osaa olla enää sosiaalinen selvinpäin ja pelkään taas sosiaalista kontaktia.
Mitä mä voin enää tehdä? Joka toinen päivä tuntuu pahalta ja joka toinen päivä siedettävältä.. se on raskasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti