Takaisin pimeyteen

Ajattelin jo, että ei tarvitsisi enää kirjoittaa tänne mitään, kun luulin elämäni muuttuvan

Toukokuun lopussa sain kavereilta ehdotuksen, että vuokraisin heiltä huoneen kesäksi ja mahdollisesti pitemmäksi aikaa, olin onneissani siitä, että pääsin pois porukoiden nurkista.
Toukokuun puolessa välissä sitten muutin sinne ja aloin taas piristymään, kaikki oli hyvin ja aloin jopa kesän aikana tapailemaan uutta ihmisistä, mutta se päättyi ennen kuin kerkesi edes kunnolla alkaa.

Kesä oli ja meni, töitä tehden, hauskapidon ja muuten vaan kavereiden ja kämppisten kanssa hengaillen ja aloin olla vihdoin pitkästä aikaa onnellinen.

Mutta kesä ei kestänyt kauan..

Kunnes sain tietää, että joutuisin muuttamaan pois sieltä kavereiden nurkista tossa elokuun 1 päivään mennessä. Jouduin palaamaan taas kerran porukoiden nurkiin, koska vanhojen virheiden takia ja niistä saatujen merkintöjen takia en saa täältä pk-seudulta asuntoa, en varmaan koskaan.

Aloin sen takia miettimään taas ulkomaille lähtöä, Espanjaan. Laittelinkin hakuilmoituksia vuokra-asunnoista facebookin espanjan yhteisöihin jne ja aloin katella työpaikkaa ja hoitamaan asioita, että pääsisin lähtemään sinne. Ylä-aste kaverini huomasi ne viestit ja otti minuun yhteyttä ja kysyi, että etsittäisiinkö yhdessä kimppa kämppää Fuengirolasta, kun hänkin on miettinyt muuttoa sinne. Olin siitä hyvin tyytyväinen, että ei tarvitisi yksin lähteä.

Asiaan kummiskin tuli kuukauden sisällä paljon mutkia matkaa ja vieläkin on epävarmaa pääsemmekkö lähtemään sinne, tai onko tämä kaverini enää lähdössä, kun en hänestä kuule enää hirveesti. Itse ainakin lähden heti, kun on mahdollista.

Ja alamäki sen kuin jatkui muutenkin.

Sain tietää, että entisellä kämppiksellä (mihin nyt kesällä muutin) oli tulossa synttribileet, mutta minua ei oltu missään vaiheessa kutsuttu. Odottelin puol viikkoa kutsua, mutta sitä ei tullut. Lauantaina sitten oli ne bileet, eikä kutsua tullut vielä sillonkaan. Ei edes silloin kun porukka oli jo siellä juhlimassa ja siitä tajusin, että minua ei kaivattu sinne. En tiedä miksi, en ole saanut selitystä, mutta ei se kivalta tuntunut joutua taas hylättäväksi. Tuntuu, että sen jälkeen monet ihmiset on alkanut dissata mua, enkä tiedä yhtään, että miksi. Voinhan olla väärässä, mutta pääni ajattelee aina asioita ja tekee asioista johtopäätöksen.

Olen myös paljon surullisempi nykyään (taas) en saa oikein iloa mistään ja on vaikea olla ihmisten lähellä.
Töitä on silti tehtävä, että saisi rahaa sinne Espanjaan lähtemiseen, kun ei minulla ole täällä suomessa tai helsingissä lähes mitään enää.

Tää viikko menee töissä ja se on ainut paikka mikä pitää minut järissäni
ja kun pääsen illalla porukoille työpäivän jälkeen niin huomaan taas, että olen yksin, vailla mitään tulevaisuutta ja mietin tupakalla olessa taas kerran, että olisiko se helpotus, jos hyppäisin tosta parvekkeelta alas.
Hetken se sattus.

Olen niin kyllästynyt itekäämään iltasin ja itkemään itseeni uneen, eikö tämä koskaan muutu. Miksi tähän tilaan pitää joutua aina uudestaan ja uudestaan, miksi minä en voi/saa olla onnellinen?
Olenko ollut niin paha ihminen, että nyt karma kostaa sen minulle koko loppuelämäni ajan.

Kyyneleet valuu poskilta ja en unta saa.